Olen taas yötöissä ensimmäistä vuoroa kolmesta.

Viikonlopun vietin Aten syntymäpäivillä Kymenlaaksossa. Paikka oli muuttunut huimasti kahdeksan vuoden aikana, mutta tunnelma ei - syvää rauhaa ja luonnon kauneutta kaikkialla ympäristössä Seura oli hyvää ja ruokaa enemmän kuin tarpeeksi. En ollut uimisessa tai sosialisoinnissa kaikkein aktiivisimmillani kun ajatukset veivät minua pohtimaan sisäisiä syvyyksiäni. Hauskaa minulla joka tapauksessa oli.

Olen ajatellut niin paljon viime aikoina kaikkea mahdollista pääni sisällä, että välistä hermostun oikein kunnolla kun joku minut siitä yllättää. Liian moni ala- ja ylä-asteen todistus nousee mieleen ja niiden huomautukset siitä kuinka olen omapäinen kun unelmointini keskeytetään. Ellis on saanut liian monta kertaa nenilleen siitä, enkä itsekään ole tyytyväinen kimpaantumisiini.

Ajoittain minusta tuntuu kuin olisin palannut lapsuuteni ja teinivuosieni kaoottiseen olotilaan. Tunnen olevani yksin ja keskellä vierasta maaperää muualla kuin kotonani. Sinnekin kannan ajoittain palasia ulkomaailman hulluudesta ja en osaa hallita niitä suljetussa ympäristössä. Palasten käyttämätön energia kasautuu ja muodostaa paineita asioihin joissa niitä ei ole aikaisemmin ollut tai tulisi olla ollenkaan.

Kotoa olen päättänyt myös muutoksen alkavan rauhoittumisen ja energian uudelleen suuntaamisen muodossa. En istu enää niin paljon koneella kuin aikaisemmin vaan pyrin tekemään kotiaskareita aina kun se on mahdollista. Liikkuminen terveyden kannalta saa seurata perässä mahdollisimman pian.

Haluan muistaa itseni kuten olen parhaimmillani. Haluan saada aikaan. Haluan tuntea taas tyytyväisyyttä ja rauhaa kyvystäni tasapainottaa ristiriitaisia ihanteita.

En ole kirjoittanut tänne yli vuoteen enkä oikeastaan tiedä miksi.

Elämäni ei ole ollut erityisen tylsää, hidasta, salailua tarvitsevaa tai oikeastaan mitään muutakaan mikä oikeuttaisi sen pimittämisen muilta tai itseltäni. Olen halunnut olla yksin edes jossain ja hakenut siihen mahdollisimman typerän väylän verkkoelämän suunnalta. Nyt rikon sen yhtä typerällä tavalla kirjoittamalla vuoden tapahtumista.

Kulunutta vuotta on pääasiassa hallinnut onnellisuus Elliksen kanssa seurustelusta ja asumisesta. Kaiken riitelyn, ärsyyntymisen ja turhautumisen jälkeenkin ( tai ehkä juuri niiden takia ) olen sitä mieltä, että päätös yhteen muuttamisesta oli oikea ja sen jatkuvuuden eteen työskentely on ollut palkitsevaa. Minä rakastan Ella-Lottaa tarpeeksi tietääkseni sen olevan ”vain” hyvä lähtökohta yhteiselle tulevaisuudelle.

Surullisuutta edusti äidin isän kuolema ( harjoittelen ilmaisua, väkisinkin tuohon tuli aluksi ”poismeno” ). Jukka-vaari oli viimeinen kolmesta muusta äidin perheeseen kuuluneesta henkilöstä elävien kirjoissa ja toivottua seuraa minulle aina. Samoja juttuja hän toisteli viime vuosina melkoisen paljon, mutta hän ehti kertoa minulle kaiken oleellisen aikoja sitten.

Itseni kehittämisen suhteen koulun ja liikunnan muodossa olen ollut vain laiska. Syksyllä katse kääntyy sille saralle, joka tuntuu pelottavan tyhjälle.

Tyhjyydelle täyttymys on löytynyt töistä, mikä saa minut vielä uskomaan haluuni valmistua. Potilaiden kanssa keskusteltu, työporukan osana toimiminen… ah, mitä rikkautta. Virka ei välttämättä putoa täältä kun sellaisen etsimisen aika on, mutta pyrin pitämään sen suhteen mieleni avoinna. Valmistumiseeni on kuitenkin vielä melkoinen matka.

Sosiaalisesti mulla on menossa jokin turhautumiskausi, joka lienee alkanut joskus vuodenvaihteen tienoilta. Se tekee musta välillä aran, ujon ja epävarman jota tuppaan liian usein korostamaan käyttäytymällä tarpeettoman röyhkeästi ja itse itselleni pissaa päähän pumpaten. Mun vahvuuteni on mun mielestäni ollut aina harmoninen tasaisuus eikä äärimmäisyydestä toiseen sinkoilu.

Roolipelien ja larppien suhteen mä olen ollut pääosin tyytyväinen. Sosiaalista turhautumista sivuten: olen yrittänyt olla tallomatta ihmisiä ihan liikaa vain sen takia, etteivät he halua pelata asioita niin dynaamisesti ja läpikotaisesti kuin minä. Mä olen helvetin hyvä pelaaja ja jatkuvasti kehittyvä pelinjohtaja ( asteen jätän pelaajieni arvioitavaksi ), joten turhaan pelkään tekeväni mitään emämunauksia. Riskejä on kuitenkin pakko ottaa.

Ajoittain madelleen kevään jälkeen kesä on taas mennyt kovaa vauhtia täällä osastolla istuessa ja välistä jonnekin hypätessä, tänäänkin palasin eilen iltavuoron jälkeen aloitetulta reissulta lähes suoraan yövuoroon.

Kenties sitä jaksaa kirjoitella tulevaisuudessa enemmän, tämäkin teki jo hyvää.